Olisin itse tarvinnut coaching-valmennusta monta kertaa elämässäni. Olen toki selviytynyt hengissä elämän vastoinkäymisistä, vaikeuksista ja haasteista. Kun kuitenkin ajattelen sitä kaikkea, on ihme että istun tässä nyt täysin rauhallisena ja tyytyväisenä. Kokemuksista viisaampana tiedän nyt, että on keinoja miten voin oppia tietoisella läsnäololla. Sinäkin voit tehdä tavoitteistasi totta coachingin avulla.
Johanna Lönnfors Coaching
Olen kiitollinen kaikista haasteista, sillä jokainen niistä on opettanut minulle paljon. Ehkä minun ei aina olisi tarvinnut lyödä päätä niin kovaa seinää vasten. Mitä jos minulla olisi ollut coachi keskustelukumppanina jonka kanssa olisin voinut tutkia ja kuunnella mitä oikeasti haluan elämästäni.
Monta kertaa olen seurannut maailman ja muiden ihmisten odotuksia ja toiveita, varsinkin nuorena oli kova tarve sulautua joukkoon ja kalastaa hyväksyntää eri suunnista. Mitä jos minulla olisi ollut coachi joka täysin arvostelematta olisi voinut nähdä minun potentiaaliani ja olisimme yhdessä voineet tarkastella tilannettani ja etsiä uusia näkökulmia jotka lisäävät elämänenergiaa ja iloa. Mitä jos…
Tänään coaching on tärkeä osa elämääni ja coachaavan asenteen haluan myös pitää elämänohjeenani. Tunnen olevani etuoikeutettu kun saan tavata ihmisiä coachingin puitteissa ja tarvitsen myös itse säännöllisesti coachausta – se takaa että ammatillinen korkea taso säilyy ja lisäksi se antaa minulle paljon energiaa ja iloa.
Tässä tulee listani:
7 tapaa miten coaching voi tehdä tavoitteistasi totta:
I. Coaching voi antaa uusia oivalluksia ja parempaa itsensäjohtamista
Eläätkö elämääsi täysillä? Onko jotain mitä estää läpimurtoa jollakin alueella?
Helposti joudumme tilanteeseen että näemme itsemme olosuhteiden uhrina ja juutumme omiin ja muiden rajoittaviin ajatuksiin. Coachingin avulla voit tutkia mitä itse oikeastaan haluat ja tulet tietoiseksi vahvuuksistasi niin että näet uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia. Ihminen voi yleensä parhaiten silloin kun hän tekee valintoja omien arvojensa mukaan. Coaching on vahva prosessi jonka avulla voit tiedostaa arvomaailmasi ja lisätä itsejohtamista ja näin tehdä hyvistä asioista vielä parempia. Monet yritykset satsaavat tänä päivänä coaching-valmennukseen, se on hyvä resurssi joka lisää osaamista ja itsensäjohtamista sekä esimiehillä että tiimityöntekijöillä.
II. Coaching voi antaa sinulle työkaluja ongelmien ratkaisuun
Coaching on kumppanuutta ja coachisi kanssa voit löytää uusia tapoja katsoa elämän haastavia tilanteita töissä tai yksityiselämässä coachaavan asenteen kautta. Coachi on neutraali henkilö joka tukee sinua arvostelematta ja uskoo potentiaaliisi. Opit käyttämään erilaisia tapoja ajatella jotka avaavat uusille ratkaisulle omien arvojesi ja tarpeesi mukaan. Psykologien turvallisuus ja itsetunto valintatilanteessa lisäävät luovuutta ja ongelmanratkaisutaitoa.
III. Coaching perustuu siihen että sinä olet elämäsi asiantuntija
Coachi näkee sinut sankarina ja uskoo täysin siihen että olet elämäsi paras asiantuntija. Mitä enemmän vietämme omien arvojemme mukaista elämää, sitä tyytyväisempiä yleensä olemme. Alitajunta tekee sinulle varmasti kepposia jos jatkuvasti ohitat omia tarpeitasi. Tämä voi myös lisätä stressiä ja aiheuttaa sairauksia pitkässä juoksussa. Se mitä painat maton alle pulpahtaa esille jossain vaiheessa, niin kuin rantapallo vedessä. Mutta sinä ohjaat laivaa coaching-sessioiden aikana, sinä valitset minne olet menossa ja mihin pyrit. Kuuntelemalla omaa sisintäsi ja tekemällä oikeasti omia valintojasi lisäät samalla energiaa ja iloa elämään.
IV. Coaching on luottamuksellista
Coachinasi noudatan ICF:n eettisiä sääntöjä ja tärkein kohta niissä on että työskentelemme täysin luottamuksellisesti. Kaikki mitä puhutaan coachintapaamisien aikana pysyy meidän välissä. En myöskään kerää mitään muistiinpanoja, sinä päätät myös kenelle kerrot että osallistut coaching-valmennukseen. Tämä on minulle kaikkein tärkein takuu meidän yhteisestä työstä. Se antaa edellytykset molemminpuoliselle luottamukselle ja hyvän perustan keskusteluun. Coachi ei myöskään arvostele valintojasi, kyse on sinun elämästä ja sinä valitset itse suunnan.
V. Coaching voi herättää uinuvia voimavarojasi ja auttaa sinua ottamaan käyttöön omat resurssisi
Meillä kaikilla on uinuva voimavara joka ei ole käytössä. Aivot ovat elastiset ja voimme oppia uusia asioita koko elämän ajan. Jos katsot maailmaa ja itseäsi uusilla linsseillä voit valita lasikaton korkeutta. Coaching auttaa sinua tiedostamaan omat vahvuutesi ja kykyjäsi ja taitojasi. Jos uskallat välillä siirtyä mukavuusalueesi ulkopuolelle joustavalle alueelle, saatat kokea ja oppia tuntemaan uusia ulottuvuuksia itsestäsi.
VI. Coaching tukee sinua kun olet elämän tienhaarassa
Coaching voi antaa sinulle tukea kun olet elämän tienhaarassa tai keskellä isoa muutosta. Elämä tarjoaa paljon mahdollisuuksia isojen ja pienempienkin päätöksien edessä ja se miten päätät vaikuttaa siihen miten kaikki jatkuu. Coachingin avulla tiedostat ja tunnistat vahvuutesi ja minne oikeastaan haluat suunnistaa. Voit olla oman elämäsi paras tukija – supporter. Valitset myös itse mitä haluat tehdä mahdolliselle sisäiselle äänelle tai sabotoijalle. Coachi voi toimia kartanlukijana ja sinä ohjaat laivaa ja valitset nopeuden.
VII. Coaching sopii kaikille, riippumatta iästä, työroolista tai elämäntilanteesta
Coaching-valmennus voi olla resurssi kenelle tahansa, Lasten ja nuorten kanssa coachi on puolueeton henkilö joka ei ole vanhempi eikä opettaja. Nuoret aikuiset voivat saada apua vaikka opiskelun ja uravalintojen edessä. Pienten lasten vanhemmat tarvitsevat usein tukea arjen ajanhallintaan. Yrittäjät ehkä tarvitsevat sparrausta puolueettomalta henkilöltä. Työelämä on tänä päivänä vaativa ja coaching on hyvä keino lisätä osaamista ja itsejohtamista ja – tuntemusta sekä johtajalle että tiimille. Coaching voi myös olla tuki elämäntilanteen muutoksissa, esimerkiksi eläkkeelle siirtymisessä. Tiimi-ja ryhmäcoaching on jo vakiintunut asia urheilussa, musiikissa ja työpaikoilla. Coaching sopii kaikille ja minä toivoisin että se joku päivä olisi kaikille myös itsestäänselvä mahdollisuus. Minä olisin tarvinnut coachingia monta kertaa elämäni aikana 🙂
Sinä, joka olet lukenut tähän asti, onneksi olkoon ja suurkiitos että valitsit käyttää aikaasi siihen!
Miltä muuten kuulostaa? Oletko valmis kokeilemaan coachingia?
Pieni varoitus: tässä on oma riskinsä, se voi muuttaa elämääsi 🙂
Ihanaa päivää!
ota yhteyttä